Siitä onkin melkein pari viikkoa, kun olen viimeeksi tänne kirjoitellut. Perheessämme sitkeästi jyllännyt flunssa on vihdoin ja viimein helpottamassa. Ainakin toistaiseksi.
Pöpö ei tosin juurikaan vaikuttanut tyttären luovuuteen ja piirtämisintoon. Yllä oleva kuva on vain yksi monista. : )
Itse olen jaksanut hiukan iltaisin TV:n ääressä neuloskella. Kerroinkin aikaisemmassa päivityksessä ostaneeni alennusmyynnistä vihreätä sukkalankaa. Ensimmäisten sukkien jälkeen lankaa jäi reilusti, joten päätin tehdä toiset lasten sukat. Tein ne hiukan isommiksi, ensitalvea ajatellen.
Kun sain lasten sukat valmiikis kaivoin laatikon kätköistä yhden vanhan projektin.
Pari talvea sitten halusin neuloa itselleni villasukat sellaisesta langasta jossa on mahdollisimman paljon villaa. Enää en tosin muista minkä merkkistä ja nimistä ostamani lanka on, sillä vyöte on kadonnut omille teilleen ajan kuluessa. Tosin ostohetkellä en yhtään huomioinut kuinka ohutta lanka oli ja jouduinkin ostamaan lisäksi uudet puikot.
Ensimmäisenä talvena taisin saada ensimmäisen sukan varren valmiiksi, mutta neulontainto laantui kantalapua tehdessä.
Viime talvena sain jatkettua projektia sen verran, että sain ensimmäisen sukan valmiiksi. Olisin halunnut tehdä koko mustat sukat, mutta kerrosten laskenta olisi ollut työlästä ilman raitoja.
Kolmas talvi toden sanoo. Nyt on toinen sukka ihan hyvässä vaiheessa ja neulontainto ei ole onneksi vielä laantunut. Joten eiköhän sukkapari vielä tämän talven aikana valmistu. ; )
Viime viikonloppuna pakersin myös yhden tilaustyön parissa. Minua pyydettiin maalaamaan taulu eräästä tarinasta. Tässä hiukan esimakua teoksen luonnosvaiheesta.
Esittelen valmiin työn hiukan tuonnempana, kunhan lahjan saajat ovat ensin saaneet nähdä työn...
Neulonta on nyt siis kuulunut arki-iltojen rutiineihin. Minun kohdallani kaikki
innostukset tuntuvat tulevan sykleissä. Toisinaan elän enemmän luovaa
aikaa jolloin maalaan ja näpertelen enmmän. Nyt kevään edetessä urheilukärpäsen puremana liikunta vie aikaani
enemmän. Ja pitkästä aikaa olen taas innostunut lukemaan ennen nukkumaan
menoa. Vielä kun vuorokauteen saataisiin lisää tunteja... : )