Muistoja Joulutorilta. Lasten hyrrät ja minun lastat. |
Viikonloppu on vietetty isovanhempien seurassa, jotka pitkästä aikaa kyläilivät meillä. Välimatkaa on sen verran paljon, ettemme kovin usein näe. Mummon ja vaarin kanssa tuli käytyä Tampereen Joulutorilla ja lapset saivat muistoksi hyrrät. Niitä on pyöritettykin urakalla ja harjoiteltu tekniikkaa, sillä ne kääntyvät pyöriessään ylösalaisin. Joulutorilla itse etsin yhtä tiettyä kojua. Olen jo useampana vuonna peräkkäin ostanut kojulta jonkin uuden puisen lastan tai kauhan. Vuosi sitten ostin pikkulettujen paistamiseen oivan kapistuksen ja tänä vuonna mukaani tarttuivat käteeni sopivat puuhaarukka ja lasta.
Peikonpähkinä
Olen pitkään jo haaveillut peikonpähkinäoksasta kodissani, mutta en ole aikaisemmin löytänyt mieleistäni oksaa jossa hinta/laatusuhde on kohdillaan. Nyt törmäsin sellaiseen Bauhausissa ja tartuin tilaisuuteen. Toisesta kaupasta ostimme oksaan led-valot jotka toimivat paristoilla. Lisäksi koristelin okasaa pienillä "kristalleilla" ja valkoisilla helmillä. Alunperin olin ajatellut laittaa oksan roikkumaan katosta, mutta päädyimmekin laittamaan oksan lasipurkkiin. Jotta purkki pysyisi pystyssä, täytin sen kivillä ja muutamalla kävyllä. Kuvan taustalla näkyy peili, jonka vuosia sitten pelastimme roskalavalta. Peilin kehyksiä oli yritetty maalata kultaisiksi huonoin tuloksin. Meidän seinälle se pääsi sen jälkeen, kun olin putsannut sen ja maalannut kehykset valkoisiksi.
Tulevat viikot ovat kanssa tohinaa ja puuhaa täynnä. Nyt kun olen lasten kanssa kotona, voin jakaa jouluvalmistelut useammalle päivälle ja tehdä osan jo hyvissä ajoin valmiiksi. Olen jonkin verran jouluihminen ja tykkään jouluun liittyvistä puuhista. Kuten leipomisesta ja perinteisten ruokien valmistamisesta. Tosin joulutonttuja ikkunassa jo näin varhaisessa vaiheessa en täysin ymmärrä. Mutta joka tapauksessa mukavaa joulun odotusta kaikille. Heillekkin jotka inhoavat kaikkea hössötystä. ; )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti