keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kun inspis iskee.

Karkea luonnos pöllöpuusta.
Elän vaihteeksi luovaa kautta. Minulla vaihtelee kausittain maalaus- ja urheilujaksot. Silloin kun innostun treenaamaan en jaksa maalata ja kun keskityn maalaamiseen ei aika riitä urheilemiseen. Harvoin saan niitä limitettyä kunnolla yhtäaikaa elämääni, kun lapset ja kotikin pitää hoitaa.

Ja kun se inspiraatio oikein iskee, on vaikka noustava keskellä yötä laittamaan jotain paperille. Muuten ei unenpäästä saa enää kiinni. Näin kävi eilen illalla. Tai oikeastaan yöllä. En maalannut päivällä ollenkaan, mikä ilmeisesti kostautui sitten myöhemmin. Olin jo mennyt sänkyyn ja tarkoitus oli käydä jo nukkumaan, mutta sitten idea hiipi mieleeni. Se velloi niin kovasti päässäni, että minun oli pakko nousta ylös, etsiä kynä ja paperia. Maaleja en sentään ruvennut puolenyön jälkeen kaapista etsimään. Ja pöllöaiheinen luonnoshan siitä taasen tuli. Aina en tee lyjykynäluonnoksia. Se riippuu aiheesta ja toteutustavasta.




Muutama esimerkki aikaisemmista töistäni, joita luonnostelin ennen varsinaista maalaamista.

Lohikäärme talun olen maalannut tämän vuoden keväällä. Se oli tilaustyö. Kooltaan 40x60cm. Olin maalannut yhden lohikäärmeen ennen tätä, ja käytin sitä pohjana luonnokselle.


Ensimmäinen luonnos.
Valmis Lohikäärme




Kissataulu oli myös tilaustyö, jonka maalasin 2013. Sain seitsemän erillistä  kuvaa seitsemästä eri kissasta työn tilanneelta henkilöltä. Kikki kissat olivat/olivat olleet omistajalleen tärkeitä.

Keskeneräinen työ.
Kissataulun aloitus.

  Sain vapaat kädet sommitella ja valita pohjan koon ja muodon. Alussa tuntui toivottomalta ja manasin, että mihin olinkaan ryhtynyt. Lopulta maalaus valmistui ja olin lopputulokseen tyytyväinen, kuten myös työn tilaaja.


Valmis 7cats.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti