Oli taivas
melkein kirkas ja tyyni.
Vain kaksi pilvenhattaraa
oli kuun loisteesta haltioituneena
tuulen matkasta jäänyt.
Lumisten huippujen
taivasta kohti
kurkotellessa,
muutaman tuvan valo
kaukaisuudessa kajasti.
Satamasta poukaman
laivan pois lipuessa,
oli meri
kauempana laaksossa
kapeammaksi joen uomaksi
kaventunut.
Ja rannalla tuon joen,
kivisellä kalliolla
tuntumassa veden
loimusi nuotio
iloisesti räiskyen.
Loisteessa sen
nuori poika
huiluaan soitteli.
Mukanaan hällä
vain
reppunsa ja huopansa.
Tulikärpästen kisaillessa,
jokunen silmäpari
piiloistansa kurkisteli
ja pöllön kanssa
pojan soittoa hämmästeli.
Vaan
eivät olleet
ne ainoat
huilun sävelistä
haltioituneet.
Virran loiskeen toisel puolel,
veden ja huilun yhteistä
konserttia kuunnellen.
Nojasi keiju
sinisiipinensä
kivenlohkaretta vasten
sulosointuja ihaillen.
Jatkui soitto
pitkälle yöhön.
Nuotion räiskeen laantuessa
vaipui tienoo pikkuhiljaa
unen syvään syleilyyn.
(Tarina ja akryyliväri maalaus "Nuotion loimun loisteessa" 2015, 60x80cm. By Laura Heinonen )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti