maanantai 29. joulukuuta 2014

Lahjaksi tehty.

Minusta on ihana antaa ja saada itsetehtyjä lahjoja.

Nyt jouluna maalasin veljeni perheelle lahjaksi Pöllöperheen.



Viime jouluna kokosin ja annoimme lahjaksi muutaman lahjakorin joissa oli mm. itsetehtyä sinappia ja mustaviinimarjahyytelöä, pipareita  ja torttuja sekä ostettua jouluteetä ja vähän muuta.





Me vataavasti saimme tänäkin vuonna ihania anoppini tekemiä lahjoja, tai siis "Joulumuorin". Hän on kanssa kova tekemään käsitöitä.





Anopilta olemme myös saaneet jokaisen lapsen synnyttyä lahjaski jotain neulottua. Kuten nämä nalle, myssy ja takki, kun poikamme syntyi. Olemme säästäneet ne lapsille muistoikisi.






Myös seurakunta muisti meitä kesällä pojan ristiäisissä neulotuilla tossuilla. Ne olivat erään rouvan kutomat. Hän neuloo tossuja useat vuodessa ja lahjoittaa ne seurakunnalle eteenpäin annettaviksi.




Oma lukunsa on tietysti lapsilta saadut lahjat jotka he ovat itse tehneet. Ne vasta ovatkin rakkaita muistoja joita tulen säilyttämään. Tässä koululaisen tekemä patalappu.



Ja tässä kortti jonka tänään sain viiden vanhalta tyttäreltäni.


Pala rakkautta <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti