Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöllö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöllö. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. toukokuuta 2015

Äitienpäiväkortti- talkoot.

Pitkästä aikaa olemme taas kerenneet näpertelemään, kun flunssan takia olemme joutuneet pitämään taukoa urheilusta ja ulkoilusta.




Askartelimme keskimmäisen muksun kanssa äitienpäivä-kortit mummolle, mummille ja isomummille.

Idean näihin kortteihin löysin netistä ja kaavat pöllöihin piirsin itse.



Ensin valitsimme tyttären kanssa mitä kartonkeja käyttäisimme. Yritimme miettiä mitkä värit sopisi parhaiten kenenkin korttiin. Pitäähän kortista tehdä saajansa näköinen.



Minä piirsin osat ja muksu leikkasi.



Yhteistyöllä liimasimme pöllöt paikoilleen.



Tuleva eskarilainen viimeisteli kortit piirtämällä pöllöille silmät ja kirjoittamalla onnittelutekstit mallista korttien sisäpuolelle.



Jokaisesta kortista tuli hiukan erilainen eikä varmasti minunkaan äitini saa kahta samanlaista korttia. ; )



Kohta olisi varmaan hankittava isompi laatikko askartelutarvikkeille, sillä nykyinen pursuaa jo yli äyräiden.


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pöllönen.












Oksalla yksinäisen puun.


Kuunsirpin kelmeässä kajossa istuskeli Pöllönen.


Tunsi selässänsä tuijotuksen.


Käänsi päätään katsoakseen, ken kumma siellä mua seurailee.

.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Taiteilijan alku.

"Äiti musta vois tulla vaikka taiteilija." 


Näin tokaisi viiden- vanha tyttäreni, kun tänään maalasimme yhdessä.


Tyttäreni aikaisemmat vesivärimaalaukset ovat olleet aijemmin paljon suurpiirteisempiä, mutta tänään neiti oli pikkutarkalla tuulella. Monesti hän on aika itsekriittinen ja piirustus saattaakin lentää herkästi roskiin, jos jokin kohta ei häntä miellytä. Paperia meillä siis kuluu roppakaupalla, kun on kaksi piirtämistä rakastavaa neiti. Saa nähdä minkälainen taiteilija meidän keskimmäisestä kuoriutuu.

Tyttö mustikassa.

Itse aloittelin uutta taulua.


Haaveilen omasta harrastehuoneesta, jossa saisin "sotkea" rauhassa ja kaikki saisi olla levällään. Joudun tosin toistaiseksi tyytymään keittiön pöydän valtaamiseen. Ehkä haaveeni jonain päivänä toteutuu ja asumme isommassa kodissa.


Siveltimiä löytyy moneen lähtöön.


Valkkasin tällä kertaa valmiin pohajn kokoa 25 x 30 cm.



Karkea hahmotelma.


Sen verran keskeneräiseksi työ tänään jäi, etten esittele sitä vielä enempää. Mutta kuten huomata saatta. On aiheena jälleen pöllö.

torstai 8. tammikuuta 2015

Pieni tarina. Osa 2.

 Sinä eräänä yönä, kun pöllönen kotipuunsa lempioksalla istuskeli. Seuraten rauhaisan  laakson tapahtumia. Laskeskellen rinteen lampaita ja taivaan tähtösiä.


Ja juuri kun pöllönen rakkauttaan oli kuulle huhuilemassa. Näki se jotain perin kummallista. Ei ollut silmiää se usko. Taivaalla muka jotain suurta ja vaaleanpunaista lentää liihotteli.


Vaan totta se oli, kun uudestaan taivaalle vielä kerran kurkkasi. Suuri vaaleanpunainen norsu siellä kuun ohitse juuri kaarteli. Mistä lie karannut moinen ja kuinka lintujen valtakuntaan noussut se oli.


Vaan onnelisena ilman huolen häivää Fantti taivaan kannella liiteli. Väri oli punainen, vaalea sellainen. Muodot pyöreät ja pehmeät. Korvat oli suuret sen ja hymy leveä iloinen. Ei karannut se mistään ollut, vaan oli vapauden lapsen unessa saanut ja siunattu lahjalla lentämisen.


Kaikenlaista siis nähdä ja kokea voi, kun silmät illan tullen rohkeasti ummistaa ja unen valtakuntaan matkustaa. Siellä rajana vain mielikuvitus on ja voi nähdä vaikka norsun onnellisen lentävän.

- Loppu -

Tämän taulun olen maalannut noin nelisen vuotta sitten lastenhuoneen seinälle. Maalauksen idea on lähtöisin eräästä lastenruokamainoksesta, mutta tarina on oma.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kaksi pöllöä oksalla.

Kaksin oksalla.
Toistaiseksi tämä blogini on keskittynyt maalaamiini tauluihin. Niin myös tämäkin poustaus, mutta tuonnempana tulen kyllä kirjoittamaan ja kertomaan muistakin näpertelyistäni.

Sain tänään uuden pöllöaiheisen taulun valmiiksi, kun pieni puolivuotias herramme malttoi nukkua kunnon päikkärit ja tyttäreni maalasi seurassani. Viiden vanhasta prinsessasta on hyvää vauhtia kasvamassa oikea taiteilijan alku. Meillä paperia kuluu roppakaupalla, kun molemmat tytöt ovat kovia piirtämään.

 
Yksi tyttäreni piirtämistä prinsessoista.






"Kaksin oksalla" on akryyliväreillä maalattu ja kooltaan 20x20cm. Tähänkin työhön laitoin muutaman "timantin" tuomaan säihkettä.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Yksi pöllö lisää.

Sain eilen illalla taas yhden pöllötaulun valmiiksi. Tai oikeastaan se on vasta toinen, muttä tuskin viimeinen. Aloittelin maalausta jo päivällä pienimman muksun yrittäessä ottaa päiväunia.  Poika ei ollut kovin yhteistyöhaluinen ja unet jäivät lyhyeksi. Joten ilta vierähtikin sitten yli puolen yön, koska halusin saada työn valmiiksi. Ilta/alkuyö on ainoa ajankohta kun voin rauhassa keskittyä väkertämään töitäni ilman jatkuvaa keskeyttämistä.

"Kuun kanssa kilpaa" on maalattu akryyliväreillä ja kooltaan se on 20x20cm. Muutaman kimaltavan koristekiven liimasin yksityiskohdaksi.