Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Neulonta jatkuu.

Kolmas talvi toden sanoi, ja sain kuin sainkin villasukkani valmiiksi. En kyllä ikinä enää neulo ainakaan sukkia niin ohuesta langasta kuin nämä erehdyin tekemään.



Talvilomareissulla aloitin kuitenkin uuden neulontaprojegtin.



Tällä kertaa oli kaupasta mukaan tarttunut ihana sinapinkeltainen lankakerä.



Ja siitä on pikkuhiljaa valmistumassa minulle lapaset.

Kunhan saan tämän prokkiksen valmiiksi, esittelen aikaansaannokseni hiukan paremmin.

Puikot siis heiluu edelleen iltaisin. : )

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kuulumisia.



Siitä onkin melkein pari viikkoa, kun olen viimeeksi tänne kirjoitellut. Perheessämme sitkeästi jyllännyt flunssa on vihdoin ja viimein helpottamassa. Ainakin toistaiseksi.

Pöpö ei tosin juurikaan vaikuttanut tyttären luovuuteen ja piirtämisintoon. Yllä oleva kuva on vain yksi monista. : )

Itse olen jaksanut hiukan iltaisin TV:n ääressä neuloskella. Kerroinkin aikaisemmassa päivityksessä ostaneeni alennusmyynnistä vihreätä sukkalankaa. Ensimmäisten sukkien jälkeen lankaa jäi reilusti, joten päätin tehdä toiset lasten sukat. Tein ne hiukan isommiksi, ensitalvea ajatellen.


Kun sain lasten sukat valmiikis kaivoin laatikon kätköistä yhden vanhan projektin. 
 
Pari talvea sitten halusin neuloa itselleni villasukat sellaisesta langasta jossa on mahdollisimman paljon villaa. Enää en tosin muista minkä merkkistä ja nimistä ostamani lanka on, sillä vyöte on kadonnut omille teilleen ajan kuluessa. Tosin ostohetkellä en yhtään huomioinut kuinka ohutta lanka oli ja jouduinkin ostamaan lisäksi uudet puikot.
 
 
 
 Ensimmäisenä talvena taisin saada ensimmäisen sukan varren valmiiksi, mutta neulontainto laantui kantalapua tehdessä.



Viime talvena sain jatkettua projektia sen verran, että sain  ensimmäisen sukan valmiiksi. Olisin halunnut tehdä koko mustat sukat, mutta kerrosten laskenta olisi ollut työlästä ilman raitoja.


Kolmas talvi toden sanoo. Nyt on toinen sukka ihan hyvässä vaiheessa ja neulontainto ei ole onneksi vielä laantunut. Joten eiköhän sukkapari vielä tämän talven aikana valmistu. ; )


  Viime viikonloppuna pakersin myös yhden tilaustyön parissa. Minua pyydettiin maalaamaan taulu eräästä tarinasta. Tässä hiukan esimakua teoksen luonnosvaiheesta.


Esittelen valmiin työn hiukan tuonnempana, kunhan lahjan saajat ovat ensin saaneet nähdä työn...

Neulonta on nyt siis kuulunut arki-iltojen rutiineihin. Minun kohdallani kaikki innostukset tuntuvat tulevan sykleissä. Toisinaan elän enemmän luovaa aikaa jolloin maalaan ja näpertelen enmmän. Nyt kevään edetessä urheilukärpäsen puremana liikunta vie aikaani enemmän. Ja pitkästä aikaa olen taas innostunut lukemaan ennen nukkumaan menoa. Vielä kun vuorokauteen saataisiin lisää tunteja... : )

perjantai 9. tammikuuta 2015

Tällä kertaa käsitöitä.


Sain tänään valmiiksi tyttärelleni villasukat. En ole mikään huippu neuloja, ja olenkin toistaiseksi tehnyt ihan vain tavallisia perusvillasukkia tarpeen vaatiessa. Niin myös tälläkin kertaa. Nuo lasten sukat kun tuntuvat aina kesän aikana kutistuvan. ; )

Alennusmyynnistä satuin löytämään tälläistä kivan väristä lankaa, joka ihme kyllä kelpasi myös tyttärellekkin. Mukana oli myös sukkien neulontaohje, josta oli kätevä tarkistella kuinka se homma taas menikään.


Lankalaatikostani löysin tälläiset jämäkerät muutamaa raitaa varten.


Ekaa sukkaa neuloessa pääsin jo kärkikavennukseen saakka.


Sitten huomasin, että olinkin pudottanut yhden silmukan aikaa sitten. En voinut antaa asian olla, joten purin neulomani 52 kierrosta,


nostin silmukan ja tein puoli sukkaa uudestaan. Toinenkaan sukka ei valmistunut ilman pientä purkamista. Tosin selvisin sen kohdalla vain tekemällä kantakavennuksen kahteen kertaan...


Tälläiset hiukan retrosukat sain aikaiseksi.


Täytyisi varmaan neuloa useammin kuin yhdet sukat vuodessa, niin homma voisi jatkossa sujua jouhevammin. : )