Näytetään tekstit, joissa on tunniste taulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taulu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. toukokuuta 2015

Nuotion loimun losteessa.
















Oli taivas 
melkein kirkas ja tyyni. 
Vain kaksi pilvenhattaraa 
oli kuun loisteesta haltioituneena 
tuulen matkasta jäänyt.


Lumisten huippujen 
taivasta kohti 
kurkotellessa,


 muutaman tuvan valo
 kaukaisuudessa kajasti.


Satamasta poukaman 
laivan pois lipuessa,


oli meri 
kauempana laaksossa
 kapeammaksi joen uomaksi 
kaventunut.


Ja rannalla tuon joen, 
kivisellä kalliolla 
 tuntumassa veden 
loimusi nuotio 
 iloisesti räiskyen. 


Loisteessa sen
nuori poika
 huiluaan soitteli. 
Mukanaan hällä 
vain 
reppunsa ja huopansa.


Tulikärpästen kisaillessa, 
jokunen silmäpari 
piiloistansa kurkisteli 


ja pöllön kanssa
 pojan soittoa hämmästeli.


Vaan
eivät olleet 
ne ainoat
 huilun sävelistä 
haltioituneet.


Virran loiskeen toisel puolel, 
veden ja huilun yhteistä
 konserttia kuunnellen. 
Nojasi keiju 
sinisiipinensä 
kivenlohkaretta vasten
sulosointuja ihaillen.



Jatkui soitto
pitkälle yöhön. 
Nuotion räiskeen laantuessa 
vaipui tienoo pikkuhiljaa 
unen syvään syleilyyn.


(Tarina ja akryyliväri maalaus "Nuotion loimun loisteessa" 2015, 60x80cm. By Laura Heinonen )

perjantai 8. toukokuuta 2015

Lahjaksi poni.




Kummityttöni toivoi, että maalaisin hänelle syntymäpäivälahjaksi taulun My Little Pony hahmosta nimeltä Applejack. Toiveena oli nimenomaan kasvokuva.

Netistä katselin mallikuvia. Oli suorastaan vaikea valita, silla vaihtoehtoja löytyi todella paljon. Oikea poni oli helppo tunnistaa, koska Appeljack on ainoa jolla on hattu.


Pohjaksi löysin maalaustarvikkeistani 25 x 30 cm valmispohja, johon piirsin muutaman apuviivan helpottamaan hahmottelemista.







Maalasin taulua kolmena aamupävänä, pari tuntia kerrallaan, kun perheen pienin oli päiväunilla ja keskimmäinen maalaili seurassani.





Melkein valmis taulu pientä viimeistelyä vailla.



Ja koska monet tytöt tykkää kimalluksesta, pitihän sitä muutama bling bling lisätä.







Applejac.


Nyt vaan toivotaan, että lahja on mieluinen... : )

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kuulumisia.



Siitä onkin melkein pari viikkoa, kun olen viimeeksi tänne kirjoitellut. Perheessämme sitkeästi jyllännyt flunssa on vihdoin ja viimein helpottamassa. Ainakin toistaiseksi.

Pöpö ei tosin juurikaan vaikuttanut tyttären luovuuteen ja piirtämisintoon. Yllä oleva kuva on vain yksi monista. : )

Itse olen jaksanut hiukan iltaisin TV:n ääressä neuloskella. Kerroinkin aikaisemmassa päivityksessä ostaneeni alennusmyynnistä vihreätä sukkalankaa. Ensimmäisten sukkien jälkeen lankaa jäi reilusti, joten päätin tehdä toiset lasten sukat. Tein ne hiukan isommiksi, ensitalvea ajatellen.


Kun sain lasten sukat valmiikis kaivoin laatikon kätköistä yhden vanhan projektin. 
 
Pari talvea sitten halusin neuloa itselleni villasukat sellaisesta langasta jossa on mahdollisimman paljon villaa. Enää en tosin muista minkä merkkistä ja nimistä ostamani lanka on, sillä vyöte on kadonnut omille teilleen ajan kuluessa. Tosin ostohetkellä en yhtään huomioinut kuinka ohutta lanka oli ja jouduinkin ostamaan lisäksi uudet puikot.
 
 
 
 Ensimmäisenä talvena taisin saada ensimmäisen sukan varren valmiiksi, mutta neulontainto laantui kantalapua tehdessä.



Viime talvena sain jatkettua projektia sen verran, että sain  ensimmäisen sukan valmiiksi. Olisin halunnut tehdä koko mustat sukat, mutta kerrosten laskenta olisi ollut työlästä ilman raitoja.


Kolmas talvi toden sanoo. Nyt on toinen sukka ihan hyvässä vaiheessa ja neulontainto ei ole onneksi vielä laantunut. Joten eiköhän sukkapari vielä tämän talven aikana valmistu. ; )


  Viime viikonloppuna pakersin myös yhden tilaustyön parissa. Minua pyydettiin maalaamaan taulu eräästä tarinasta. Tässä hiukan esimakua teoksen luonnosvaiheesta.


Esittelen valmiin työn hiukan tuonnempana, kunhan lahjan saajat ovat ensin saaneet nähdä työn...

Neulonta on nyt siis kuulunut arki-iltojen rutiineihin. Minun kohdallani kaikki innostukset tuntuvat tulevan sykleissä. Toisinaan elän enemmän luovaa aikaa jolloin maalaan ja näpertelen enmmän. Nyt kevään edetessä urheilukärpäsen puremana liikunta vie aikaani enemmän. Ja pitkästä aikaa olen taas innostunut lukemaan ennen nukkumaan menoa. Vielä kun vuorokauteen saataisiin lisää tunteja... : )

maanantai 26. tammikuuta 2015

Meren tarina.











Oli purppura taivas rauhaisa 


ja meri tyyni.


Vaan yhtäkkiä vyöryi pimeys taivaan rannan takaa.


Saaden aallot nousemaan


ja meren kuohumaan.


Vaan mikä kumma kaiken aikaan sai?


Meren henki se vain päätti leikkiin ryhtyä


ja tienoon rauhan rikkoa.

torstai 22. tammikuuta 2015

Kukkia.



Innostuin tekemään kaksi pientä kukkataulua myyjäisiin.

 Kukat virkkasin Novitan puuvillaisesta kalastajalangasta. Ohjeen kukkiin löysin pari vuotta sitten jostain netin syövereistä. Olen tarpeen tullen muuttanut virkkausohjetta sen mukaan minkä kokoisia kukkia olen tarvinnut.


Kukat on helppo virkata ja viimeistellään muutamalla pistolla lopulliseen muotoon.


Isoimmassa kukassa on virkattu useampi kierros pitempään silmukkaketjuun.


Keskikokoinen kukka.



Pienimmän kukan virkkasin pelkästään tavallisilla pylvässilmukoilla, kun taas isommissa virkkasin osan kierroksista pitkilläpylvässilmukoilla .



Lisäksi virkkasin kaksi toisenlaista kukkasta.



Pohjana käytin valmiita 10 x 10 cm pohjia.





Ensin maalasin pohjat, sitten kukat.


Ja tälläisiä niistä sitten tuli.


Jos kiinnostusta löytyy, voin jossain vaiheessa laittaa tarkemmankin virkkaus oheen kukista tänne blogiini.

Ps. Teen näitä kukkatauluja myös tilaustyönä omien koko ja väritoiveiden mukaan.