perjantai 9. tammikuuta 2015

Tällä kertaa käsitöitä.


Sain tänään valmiiksi tyttärelleni villasukat. En ole mikään huippu neuloja, ja olenkin toistaiseksi tehnyt ihan vain tavallisia perusvillasukkia tarpeen vaatiessa. Niin myös tälläkin kertaa. Nuo lasten sukat kun tuntuvat aina kesän aikana kutistuvan. ; )

Alennusmyynnistä satuin löytämään tälläistä kivan väristä lankaa, joka ihme kyllä kelpasi myös tyttärellekkin. Mukana oli myös sukkien neulontaohje, josta oli kätevä tarkistella kuinka se homma taas menikään.


Lankalaatikostani löysin tälläiset jämäkerät muutamaa raitaa varten.


Ekaa sukkaa neuloessa pääsin jo kärkikavennukseen saakka.


Sitten huomasin, että olinkin pudottanut yhden silmukan aikaa sitten. En voinut antaa asian olla, joten purin neulomani 52 kierrosta,


nostin silmukan ja tein puoli sukkaa uudestaan. Toinenkaan sukka ei valmistunut ilman pientä purkamista. Tosin selvisin sen kohdalla vain tekemällä kantakavennuksen kahteen kertaan...


Tälläiset hiukan retrosukat sain aikaiseksi.


Täytyisi varmaan neuloa useammin kuin yhdet sukat vuodessa, niin homma voisi jatkossa sujua jouhevammin. : )

torstai 8. tammikuuta 2015

Pieni tarina. Osa 2.

 Sinä eräänä yönä, kun pöllönen kotipuunsa lempioksalla istuskeli. Seuraten rauhaisan  laakson tapahtumia. Laskeskellen rinteen lampaita ja taivaan tähtösiä.


Ja juuri kun pöllönen rakkauttaan oli kuulle huhuilemassa. Näki se jotain perin kummallista. Ei ollut silmiää se usko. Taivaalla muka jotain suurta ja vaaleanpunaista lentää liihotteli.


Vaan totta se oli, kun uudestaan taivaalle vielä kerran kurkkasi. Suuri vaaleanpunainen norsu siellä kuun ohitse juuri kaarteli. Mistä lie karannut moinen ja kuinka lintujen valtakuntaan noussut se oli.


Vaan onnelisena ilman huolen häivää Fantti taivaan kannella liiteli. Väri oli punainen, vaalea sellainen. Muodot pyöreät ja pehmeät. Korvat oli suuret sen ja hymy leveä iloinen. Ei karannut se mistään ollut, vaan oli vapauden lapsen unessa saanut ja siunattu lahjalla lentämisen.


Kaikenlaista siis nähdä ja kokea voi, kun silmät illan tullen rohkeasti ummistaa ja unen valtakuntaan matkustaa. Siellä rajana vain mielikuvitus on ja voi nähdä vaikka norsun onnellisen lentävän.

- Loppu -

Tämän taulun olen maalannut noin nelisen vuotta sitten lastenhuoneen seinälle. Maalauksen idea on lähtöisin eräästä lastenruokamainoksesta, mutta tarina on oma.